Tänään en lähtenyt ulkoilemaan, vaikka sää oli hieno ja teki mieli pyöräilemään. Vaan kun polvi alkoi oikutella päivällä ja sitä samaa on jatkunut koko päivän, käveleminenkin vaikeaa. Astuttava varovasti. Joten päätin antaa itselleni lepopäivän ja vain lukea ja olla. Jospa se siitä yön aikana hellittäisi.

Huomiselle onkin tekemistä heti aamusta, R alkaa pian tehdä muuttoa ja hänen ollessaan koulussa I lupasi hakea joitain papereita valmiiksi kelasta, mutta kun epäröi osaako ottaa oikeat paperit niin lupasin lähteä mukaan. I:n kanssa on mukava kahdestaan lähteä liikenteeseen, ilman mitään hössötyksiä. Kumpikaan kun ei välitä hössötyksistä. Emme ole kuitenkaan aikoihin olleet kahden liikkeellä, joten ihan piristävää välillä tehdä niin. Vaikka se tarkoittaakin aikaista aamuherätystä. Käskin hänen soittaa jos minua ei ala kuulua, en luota puhelimeni herätyskelloon. En yleensä siihen herää.

Toivottavasti nyt herään.

Eilen olimme taas R:n kanssa laulamassa. Kyllä, me lauloimme molemmat. Ensin en aikonut mennä laulamaan ollenkaan, mutta idea jokerikaraokesta kuulosti hauskalta. Sitä se olikin. Ideana siis se, että "juontaja" valitsee kullekin laulajalle jonkun kappaleen, meille valittiin järjestyksessä, ja se kappale mikä omalle kohdalle osuu, on laulettava. Saimme siitä monet hyvät naurut, mutta emme kenellekään ilkeästi nauraneet, vaan kannustavassa ja myöskin osaa ottavassa hengessä :) Se oli oikeasti tosi hauskaa, kaikista tuntui että ilta loppui ihan liian pian. Ehkä ensi sunnuntaina uudestaan.

Tänään on sadellut pikkuisen vähän väliä. Oli pakko päästä ihailemaan sitä ulos. Kävelin rantaan katselemaan järvelle ja tutkimaan paikkoja. Ehkä siinä oli jotain entisaikojen tavoitteluakin. Muistan kuinka lapsina uintireissuilla tutkimme koko rannan, siellä on paikka jossa jotkut paikalliset pitävät joskus nuotiota ja ryyppäävät. Lapsina etsimme ympäristöstä tyhjiä pulloja viedäksemme ne kauppaan ja vaihtaaksemme karkkeihin. Nyt sieltä ei löytynyt pulloja, mutta nuotiota edelleen jotkut näyttävät pitävän.

Tuli jotenkin haikea olo ja mielessä välähti laulun sanat: "Aika entinen ei koskaan enää palaa..." Tarkoittaakohan se että olen tulossa vanhaksi?

Eilen lähdin illalla R:n mukaan kun tämä lauloi. Koko illan istuimme selvinpäin molemmat, vain pepsiä juoden. Oli hurjan hauskaa. Siellä on oikeasti paljon hauskempaa selvinpäin kuin humalassa. Vaikken usein humalassa olekaan. Ja silloin kun olen, en koskaan ole suostunut menemään laulamaan, vaikka R on minua yrittänyt innostaa siihen. Eilen lauloin ensimmäisen kerran. Ja se oli hienoa. Tärisin jälkeenpäin hyvän aikaa, mutta minä tein sen. Siitä onnittelin itseäni hiljaa mielessäni. Vaikken ehkä enää koskaan sitä tee, mutta olen ainakin kerran kokeillut. R sanoi sen menneen hienosti ja että minulla on hyvä ääni, mutta hän nyt on puolueellinen kun on veljeni. Omasta mielestäni en osaa laulaa ollenkaan. Annan R:n olla tästäkin lähtien meidän perheen "Stara".

Ulkona sataa. Vihdoinkin. Suunnittelen pientä kävelyretkeä ennen kuin syvennyn R:ltä lainaamiini kahteen elokuvaan. Kummankaan nimeä en muista tähän hätään enkä jaksa hyllystä niitä nyt vielä etsiä, mutta kauhukuvia ovat molemmat. Rakastan kauhukuvia. Tosin jos niissä on liikaa verta, jätän kesken. Yleensä. Oikeastaan rakastan kaikenlaisia elokuvia. Teatterissa en ole käynyt vuosikausiin mitään katsomassa, mutta vuokraan ja ostan mielelläni omaksi jos löydän tarpeeksi halvalla jotain mielenkiintoista. Telkkarista katson mieluiten jotain hömppäsarjoja, niitä mitä useat ihmiset inhoavat, kuten Kauniit ja rohkeat, Emmerdale sekä Salatut elämät. Juuri muuta en sieltä katso ja noitakin vain silloin jos haluan puuduttaa aivoni niin ettei tarvitse ajatella mitään. Joskus on mukava tehdä niinkin.

Mutta nyt taidan pukea ulkoiluvaatteet päälle ja lähteä sateeseen. Ihanaa.

Kävimme R:n kanssa kävelylenkillä, ensin tietä pitkin hetken ja sitten poikkesimme metsäpolulle joka nousi hiukan ylöspäin. Vain hiukan, mutta silti oli melkoinen kiipeäminen. Ainakin tällä kunnolla :) Pitäisi alkaa harrastaa kävelyä ja muutenkin liikuntaa enemmän. Tarkoitus oli että kiipeäisimme erästä kalliota pitkin ylös ja sieltä metsän kautta kotiin, tuttu reitti meille jo ihan lapsuusajoilta. Tuli kuitenkin mieleen siellä metsän keskellä että täälläpäin on kuulemma taas nähty karhuja. Iski pieni kiire pois metsästä ja takaisin tielle, jota pitkin sitten tulimme takaisin kotiin. Aika kova tuuli kävi ja minä en edes muistanut sitoa hiuksia kiinni ennen lähtöä, joten ne yrittivät kovasti silmiin, nenään ja suuhun. Pitkien hiusten kirous, pitäisi aina pitää ne kiinni.

Samalla kun kävelimme, R lateli melko pitkän rimpsun kappaleita joita aikoo huomenna laulaa karaokessa. Huhhuh. Itse en uskaltaisi ikinä mennä laulamaan mikrofoniin, niin kurja lauluääni on. Mutta hyvä että hän on innostunut. Siitä on tulossa hänelle ihan oikea harrastus. Ja hän tekee sen ihan selvinpäin, kun suurin osa porukasta mongertaa tuhanne humalassa siellä, niin ettei mitään selvää saa. R uskaltaa mennä laulamaan ilman humalaakin. Ä sitä vähän paheksuu, kun kuitenkin se karaoke on kapakassa, että mitä sinne menet ja katsokin että ei tule joka viikkoiseksi tavaksi. Ei kai usko vaikka monta kertaa on sanottu että ilman alkoholiakin voi laulaa. Käskimme joskus hänen tulla kuuntelemaan ja katsomaan onko poikansa juonut vai ei, jos niin huolissaan on. Kertaakaan ei ole tullut.

Taivas ollut koko päivän pilvessä, mutta mitään kunnollista sadetta ei ole saanut aikaiseksi. Odotan innolla ensimmäistä kunnon kesäsadetta - kyllä kai tätä voi jo kutsua kesäksi - koska silloin on mitä mahtavin ulkoilusää. On ihanaa kulkea tuolla ympäri kylää, kun sadepisarat ropisevat ympärillä katuun. Siinä on jotain...no, romanttista. Myönnän, olen tuollainen hupsu. Myös kovalla ukkosella on kiva kulkea ulkona, muistan kun eräänä kesänä oli oikein kova ukkonen ja yhtäkkiä koko kylästä meni sähköt. Tuli ihan pimeää vaikka oli vielä päivä. Olin silloin vielä aika nuori ja näin ikkunasta kun tuttuja nuoria kulki ulkona taskulamput kädessä kylä nuorison "kokoontumispaikalle". En ollut mitenkään hirmu suosittu, mutta änkesin itseni samaan porukkaan. Siellä sitten seisoskelimme sateessa taskulamput kädessä ja ihmettelimme. Se oli mielestäni upeinta mitä olin koskaan kokenut. Jotain sellaista kun saisi vielä joskus kokea. Kenties jo tänä kesänä.

-Sade-

Miksi tätä nyt sitten kutsuisin? Päiväkirja, muistivihko, vai mikä? Ehkä kuitenkin sekä päiväkirja että muistivihko. Jotain joka päivittyy silloin kun on asiaa, tai kun sitä ei ole. Joskus on tylsempää ja joskus on jännempää, mutta oli miten oli, vain elämää.

Kirjoitan myös monista henkilöistä joita elämääni kuuluu, jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. Ehkä heille olisi hyvä antaa ns. bloginimet heti, niin että itsekin pysyn jotenkin perässä.

Ä= äitini, yli nelikymppinen nainen, joka aina välillä muiden äitien tapaan hössöttää liikaa.

I= isäni, tänä vuonna 50 täyttävä mies, jolla riittää huumoria vaikka hiukset ovatkin päästä harvenneet.

J= rakas veljeni, tänä vuonna 22 vuotta täyttävä nuorimies, jolla on elämä hyvällä mallilla.

R= toinen veljeni, 18-vuotias nuorukainen joka haaveilee tällä hetkellä olevansa seuraava suomalainen karaoke-kuningas.

K= J:n oma kulta ja minulle kuin oma sisko. Aina valmiina lähtemään kanssani liikenteeseen kun tarvitsen shoppailuterapiaa ja kun varat antavat myöden.

 

Siinäpä heitä nyt alkuun. Lisääntyvät sitä mukaa kun uusia ihmisiä tapaan. Entäpä minä sitten? Sade-nimi tulee siitä että rakastan sadetta. Lumisadetta, vesisadetta, molempia. Täytän tänä vuonna 27 vuotta mutta olen kai hieman vanhanaikainen tyttö. Yksi suuri haaveeni olisi saada työskennellä eläinten parissa. Nelijalkaiset lähellä sydäntäni. Rakastan myös lukemista, se on lempiharrastukseni.

Jospa tässä olisi tälle illalle. Kirjoitan lisää myöhemmin.

-Sade-